perjantai 14. huhtikuuta 2017

Käytösketjut, osa 2


Takaperin ketjuttaminen


käytös A, B ja C
Kaikki käytökset ovat jo sujuvia ja niitä on harjoiteltu riittävästi erikseen.
Treenataan/tehdään liikettä C. Koira saa vahvisteen.
Treenataan/tehdään liikettä B ja sitä seuraa jo tehty ja vahvistettu C. Koira saa vahvisteen.
Treenataan/tehdään liikettä A. Sen jälkeen treenataan/tehdään liikettä B, ja sitä seuraa jo tehty ja vahvistettu C. Koira saa vahvisteen.

Marvin

Ketju: koira ottaa esineen suuhun (A), koira kiertää esine suussa siivekkeen ja palaa ohjaajan luo (B), koira istuu ohjaajan edessä ja pitää esinettä suussa (C).

Kaikki osia on treenattu ennestään, viimeinen osuus C on vaikein, mutta olen harjoitellut Marvinin kanssa asiaa todella todella paljon. Kiertämistä olemme treenanneet helmikuusta alkaen. Esineen suuhun ottaminen on helpoin osuus ja tiedän, että ottaa aina esineen suuhun. Nyt aloitan tehtävän rauhoittumisalustalta/taikamatolta. Tämäkin on tavallaan yksi ketjun osa. Liike alkaa taikamatolta, koska taikamatolla olossa on vahvistettu rauhallista mielentilaa.

Taikamatto ja kierrettävä siiveke.

Muistuttelin ensin esineen pitämistä suussa. Sitten teimme kiertoja. Kierrot sujuivat hyvin, joten annoin esineen suuhun ja Marvin kiersi esine suussa.


Ketjun kokoaminen

Treenataan/tehdään liikettä C eli koira istuu edessäni ja pitää esinettä suussa. Vahviste tulee, kun ojennan käteni ja sanon Irti. Tämä vaihe sujui.

Treenataan/tehdään liikettä B  eli kiertämistä ja sitä seuraa jo tehty ja vahvistettu C eli luovutus. Koira saa vahvisteen.

Tajusin, että en voikaan ketjuttaa kokonaan takaperin, sillä jos koiralla ei ole esinettä suussa, se ei voi luovuttaa esinettä minulle. Hyppäsin siis seuraavaan vaiheeseen eli annoin esineen suuhun ja koira kiersi kohteen. Tästä seurasi vaihe C eli luovutus.

Ketju toimi ongelmitta, vaikka tosiaan en voinutkaan ketjuttaa kokonaan takaperin. Tärkeintä kuitenkin oli, että viimeinen ja vaikein vaihe oli koiralle tutuille ja siitä aloitettiin.



Tein treenin uudestaan, ja nyt ajattelin taikamaton toiminnoksi A. Eli Marvin tarjoaa matolle menoa, seison maton ja siivekkeen välissä ja annan esineen kun tulee lähelleni, koira lähtee esineen kanssa kiertoon ja pakitan sen verran, että koira voi juosta kierron jälkeen luokseni ja pitää esinettä suussa.

Ketju toimi eli koiralla ei ollut ongelmia asiassa. Itse sain nyt ketjutettua suunnitelman mukaan.

Roni

Ronille ketjutin kolmeosaisen ketjun.

Koira lähtee taikamatolta, menee putken läpi ja kiertää sen jälkeen siivekkeen. Näitä kaikki toimintoja oli treenattu aksakurssilla tiistaina. Kaikki taitavat olla yhtä vahvoja toimintoja.

Kertasin kaikki toiminnot ensin.

Ketjua koostaessa aloitin siivekkeen kierrosta eli kun Roni oli kiertänyt siivekkeen, heitin pallon.

Sen jälkeen Roni meni ensin putken läpi ja jatkoi kiertämään siivekettä ja sai pallon. (Tiistaina tätä oli pohjustettu eli palloa heitettiin ensin ihan putken päähän ja hiljalleen lähemmäs siivekettä.)

Tämän jälkeen lähtöpaikka oli taikamatto. Roni nousi matolta, meni putkeen ja kiersi siivekkeen. Vahvisteeksi palloleikki.

Ketju toimi takaperinketjuttaen ja ongelmia ei ollut. Iso asia, että kurssilla oli edennetty ketjutusta silmällä pitäen.

Vaikka asia ei liitykään ketjutukseen, niin olin tarkkana siirtyminen kanssa, eli treenit alkoivat, kun Roni tuli pois häkistä, siirtyi kontaktissa treenialueella ja tarjosi taikamatolle menoa. Siirtymissä palkkasin Naturiksella. Missään kohtaa ei ollut houkuttelua ruualla, pallolla tai omalla liikkeellä.