maanantai 2. lokakuuta 2017

Jirkaa ja tuttuja




Perjantai-ilta ja lauantai kuluivat Lauseopin luennolla. Kaikki kunnia Hämeenlinnalle, mutta olen kyllä tyytyväinen, ettei ajomatkoihin mennyt neljää tuntia. Teemu kävi kaupassa ja teki sen jälkeen minullekin tortilloja. Kaikki tauot tein töitä, jotteivat varsinaiset työt kaadu syyslomalle.


Sunnuntai olikin huippupäivä eli  Jirka Vierimaan luento palkkioiden valinnasta. Jirkalla on valtavan mukana tapa luennoida ja vielä antoisampaa oli katsella Jirkan koulutusta.


Lisäksi oli kiva nähdä tuttuja: jotenkin kesä ja kiireinen syksy on tuonut mukanaa sen, etten tapaa ihania koiraharrastajia.

Anna oli näemmä päässyt lehteenkin.


Maanantai aukesi Eläinkoulutuskeskuksen Moduli 3. Koitan ehtiä tehdä kaikki tehtävät aikataulun mukaan. Onneksi ihmisen oppiminen on itselleni tuttu asia, yrittäjyys taas ei.