sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kiireinen viikko takana

Huh!

Tältä viikolta kertyi työtunteja 51, tosin osa on siis itsensä kehittämistä eli S2-opintoja. Lisäksi Teemu oli mahataudissa, autossa oli taas jarruissa ongelmaa, muutama tuomarointi on aikataulutettu ja Eläinkoulutuskeskuksen opinnot ovat alkaneet toden teolla.

Itse asiassa minun piti olla perjantaina töissä, olla samaan aikaan opiskelemassa Eläinkoulutuskeskuksella, pitää illalla nose work -kurssia ja osallistua lausenopin luentoihin. Noh, en jakaantunut kahdeksi tai kehittänyt siirrintä. Olin perjantaina töissä ja  urakoin etukäteen Eläinkoulutuskeskuksen lähipäivän asioita ja ihana Mervi lähetti luentomateriaalin ennakkoon. Moduli 3 on yllättäen todella kiintoisa kokonaisuus. Olen saanut tehtäviä jo alkuun.




Illalla olisi ollut lauseopin luennot ja nose work -kurssin vetämistä. Lauseopin luennon saa kuunnella tallenteena, joten pidin kurssin ja kuuntelin sitten iltayöstä luennon. Lauantain luennon katsoin ihan live-lähetyksenä.

Pakko tunnustaa, että olin jo perjantaina töistä tullessa todella loppu, mutta kävin suihkussa ja söin herkkuja. Kummasti sain koottua itseni ja nose work -kurssi on voimaannuttava kokemus. Koirat olivat selvästi oppineet hajun ja etsimään. Upea tunne!

Olimme toki sisällä, mutta tein muutaman piilon ulos, koska ainakin yhdelle koiralle halli on "aksaamaan, aksaamaan" -paikka. Hallin ulkoalue ei ilmeisesti ollut "aksaa", vaan etsi ulkona innokkaasti.




Aloitimme naksutin/motoriikkatreenillä.



Koen syysloman alkaneen lauantai-illalla lauseopin luennon jälkeen ja täytyy kyllä sanoa, että olen lomani ansainnut!


Sunnuntaiksi osui sateeton päivä ja kävin koirien kanssa kolmen tunnin lenkillä. Muutoin siivosimme ja pakkasimme kotona.





Kani nauttii viimeisistä lämpimistä päivistä täysin rinnoin.