lauantai 7. lokakuuta 2017

Puudeleita, nose workia ja opiskelua


Tainasta ja Tuuasta on tehty hieno video. Tuua on kyllä vauhdikas tapaus!

Eläinkoulutuskeskus

Eläinkoulutuskeskuksen moduli 3 alkoi maanantaina ja perjantaina alkoi lopputyöhön liittyvä nose work -kurssi. Kurssin osallistumismääräksi oli ajateltu kuutta, mutta koska seitsemän ilmoittautui, päädyimme siihen, että otetaan kaikki. Olisi ollut tylsää jättää yksi ulkopuolelle ja toisaalta melkein aina joku on pois eri syiden vuoksi (sairaus, auton hajoaminen, yms). Hallin vuoksi jokainen euro on tärkeä kerholle.

Olin paikalla oli puoli kuudelta ja kävin vielä hallia läpi ja tein kaikki valmistelut. Laitoin pöydälle näytille naksuttimia, hajuja, alkuhajun antoon tarkoitetun teesiivilän, magneetteja, topsypuikkoja ja huonekalutarroja malliksi, mihin voi laittaa hajuja. Lisäksi tein sivun mittaisen tekstin lajista. Esimerkkikuvassa Marvin haistelee tiiliskiveä. Oli hyvä kuvaesimerkki siitä, miten erilaisiin kohteisiin voi hajuja laittaa.




Tein kaksi etsintäaluetta, toisessa oli muovilaatikoita ja toisessa pahvilaatikoita. Tila on niin iso, että etsintäalueiden välille saa ison välin. Halli on valtavan kiva mittasuhteiltaan ja siellä ei esimerkiksi kaiu. Agilityssa kiinnitti huomiota, miten hiljaista hallissa on eli matot ja jokin muu elementti imee ääntä. Sisääntulon luona on häkkejä ja odotustila, lisäksi vessa ja vesipisteet ovat odotustilan luona. Autot saa tosi lähelle ovea, joten koirien vaihto on nopeaa, vaikka osa koirista olisikin ulkona. Toisaalta vieressä on kauniit lenkkimaastot.





Kaikki saapuivat ajoissa paikalle. Kolme koiraa ei ollut ollut ennen uudessa hallissa, ja uudet koirat tulivat ennen aloittamista tutustumaan halliin ja sen hajumaailmaan. Pääsimme aloittamaan kuudelta ja kerroin lajista ja treenien kulusta. Annoin ihmisten haistella hydrolaatteja ja eri eriä. Itselläni on siis nyt ranskalaistakin hydrolaattia.

Ehdimme tehdä kaksi kierrosta, ensimmäisellä kierroksella oli aikaa tehdä monta toistoa ja toiselle vain yksi tai kaksi. Ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä oli huikea ero, koirat olivat prosessoineet asiaa tauolla.

Ajankäyttö meni minuutin tarkkuudella kohdilleen eli viimeisen koiran treeni loppui sovittuun aikaan. Vaikka halliin ei ollut enää tulossa kukaan, on tärkeää lopettaa sovittuun aikaan, sillä ihmiset ovat voineet sopia muita menoja ilmoitetun loppumisajan mukaan. Vein kaikki pahvilaatikot pahvinkeräykseen ja laitoin muovilaatikot tiskilaatikkoon. Olin treeneissä tarkkana, että minä olin koskenut laatikkoihin.

Hallissa on ilmalämpöpumppuja, ja toinen alkoi puhaltaa kesken treenien. Huomasin, että koira etsi hajua ja kirsu kävi. Ei löytänyt millään. Siirsin treenialueen kauemmas ilmalämpöpumpuista. Jatkossa pumppujen paikka pitää ottaa huomioon.

Moni kiinnostui lajista ja halusi ostaa hajuja. Laitoin aamulla kaikille hajupuodin linkin. Tosin siellä ei ole enää eukalyptusta myynnissä. Lisäksi laitoin Nina Remeksen NoseProductin yhteystiedot.

S2

S2-opintojen alkurysähdys oli viime viikolla lauseopin luennot. Toinen vastaava sessio on ensi viikolla. Lisäksi aloitin jo Toisen ja vieraan kielen oppiminen ja opettaminen -osuutta. Lokakuun aikana aion kirjoittaa 15 - 20-sivuisen esseen. Tavoite on kirjoittaa sivu/päivä. Tähän saakka olen pysynyt tavoitteessa.

Tällä viikolla pidin peräti kahdeksan S2-tuntia ja mielestäni homma alkaa hiljalleen sujua. Omat opinnot toki tukevat opettamista valtavasti.

Täytyy kyllä myöntää, että taidan olla aika loppu, kunhan vuosi vaihtuu...